Alice: Madness Returns
Yksitoista vuotta sitten kauhea tulipalo vei Alicelta hänen perheensä ja jätti tytön henkiin pahasti palaneena - ja henkisesti arpeutuneena. Alice vietiin Rutledgen mielisairaalaan, jossa hän taistelee omia demonejaan vastaan liukuen mielikuvitusmaailmaan nimeltä Ihmemaa. Nyt yli kymmenen vuoden jälkeen hänet vihdoin vapautetaan - mutta hän kantaa edelleen traagisten tapahtumien aikaansaamaa psykologista taakkaa.
Alice: Madness Returns -pelissä Alice vapautetaan mielisairaalasta ja toimitetaan Lontoon psykiatriseen hoitoon. Painajaisten kaltaiset hallusinaatiot kuitenkin jatkuvat ja sekoittavat todellisuuden ja kuvitelman rajaa. Alice etsii pelastusta tuskaan, mutta ei kykene ratkaisemaan outojen muistojen, unien ja visioiden tuomia pelottavia kuvia. Uusi paikka Lontoossa tuntuu vain lisäävän niiden määrää ja kauheutta.
Ehkä hän pärjäisi paremmin Ihmemaassa. Niin hän on aina tehnyt. Hän matkustaa sinne, etsien sitä jotain, mitä "oikea" maailma ei voi tarjota: turvallisuutta, tietoa ja totuutta menneisyydestä. Mutta Ihmemaa on muuttunut hänen poissa ollessaan. Jotain on mennyt pahasti pieleen ja nyt suuri pahuus on valloittanut ennen niin kauniin ja ihanan pakopaikan.
Pystyykö Alice pelastamaan Ihmemaan - ja itsensä - kaikelta tältä mielipuolisuudelta?
-
Pelaa
Teaser 3
121 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Pelaa
Teaser 2
91 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Pelaa
Teaser 1
117 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Pelaa
EA Tokyo Showcase: Alice
40 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Pelaa
Gameplay Trailer 1
29 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Tea Party
11 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Wonderland Vista
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
The Hatter’s Domain
31 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
The Fall
16 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Castle Exterior
35 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Home Alone
37 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Red King
19 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
White Rabbit
15 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Castle’s Beating Heart
26 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Inside the Castle
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Cards in the Sky
34 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Hobby Horse
28 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Sky Maze
9 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Face Off
23 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
The Road Less Traveled
12 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Clock Combat
11 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Pepper Grinder
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
The Duel
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Queen's Maze
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Alice in Flight
17 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Vista
12 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Vorpal Blade
17 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Castle Concept
22 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Giant Alice
4 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Midwife
19 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
The Great Hall
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Veil of Tears
9 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Executioner
5 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Cards
17 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
The Pit
16 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Card Guard
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Queen's Castle
9 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Road Less Traveled
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
-
Flesh Chamber
0 Näyttökerrat
-
26-04-2011
- Studio
- Spicy Horse
- GENRE
- Toiminta
- PELISARJA
- Alice
- Alusta
- PC, PlayStation 3, PC-latauspelit, Xbox 360
- Linkki
- Viralliset verkkosivut
-
Esittely
- Intensiivistä kolmannen persoonan toimintaa: Käytä päivitettäviä melee-aseita, kuten räjähtävää Teapot Cannonia, rankaisevaa Hobby Horsea ja klassista Vorpal Bladea.
- Tutki Ihmemaan synkkää ja rikkonaista maailmaa: Kohtaa tuttuja mutta nyt outoja hahmoja, kuten Cheshire Cat, Mad Hatter, Caterpillar ja Red Queen.
- Maagiset kyvyt: Hanki erikoiskykyjä kuten Alicen puvun kanssa kelluminen, kutistuminen tai tornien korkeuteen asti kasvaminen - murskataksesi viholliset.
- Interaktiiviset pulmat: Intuitiiviset ja palkitsevat pulmat, kuten muuttuvat esteet, musiikilliset muistot, shakki ja kuvablokit.


