The Sims 4 Vanhemmuus ja The Sims 4 Lastenhuonekamaa ovat tulossa konsoleille
Valmistaudu vanhemmuuden uuteen valtaan.
Sivuun siitä, aikuiset simit. Kaksi uutta The Sims™ 4 -pakettia* on tulossa Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 19. kesäkuuta 2018, ja niissä kaiken keskipiste ovat lapset ja teinit! Alla luettelemme kolme innostumisen aihetta kummastakin paketista, jotta simiesi vanhemmuusvaistot saavat hyvän alkusysäyksen.
The Sims 4 Vanhemmuus*
Luonnearvot
Lasten kasvattaminen The Sims 4 -pelissä on nyt ennennäkemättömän merkityksellistä. Tässä paketissa simien kasvatusvalinnoilla on todella vaikutusta myös jälkikasvun kasvettua aikuiseksi! Kun simin vanhemmuustaito kehittyy, hän voi kehittää lasten ja teinien viittä eri luonnearvoa: käytöstapoja, tunteiden hallintaa, empatiaa, vastuullisuutta ja ristiriitojen ratkaisua. Kun sim toruu tai kehuu lapsia – kumpi sitten onkin hänen suosimansa kasvatustyyli – lapset oppivat käyttäytymään paremmin.
Perhe on tärkein
Kaipaatko puuhaa koko perheelle? Täältä pesee! Nuoret oppilaat voivat tuoda kotiin kouluprojekteja rakennettavaksi kotona. Myös vanhemmilla on tilaisuus toimia vapaaehtoisena koulussa, ja he saattavat saada koulusta soittoja lastensa pulmien ratkaisemiseksi. Heidän antamansa vastaukset vaikuttavat mainitsemiimme luonnearvoihin. Ei myöskään pidä unohtaa tuiki tärkeitä kotiintuloaikoja, vaikka ne eivät ehkä varsinaisilta perhepuuhilta vaikutakaan. Ne auttavat pitämään perheenjäsenet samalla aaltopituudella. Lapset tarvitsevat rajoja!

Vaiheita ja hämmennystä
Lapset ja teinit käyvät läpi erilaisia vaiheita niin kuin mekin, ja nämä vaiheet oivat muuttaa heidän päivittäisiä mielialojaan ja tekemisiään. Jotkut simit kokevat varsinaisen tunteiden vuoristoradan ja soittavat musiikkia päivät pääksytysten. Toiset taas ovat alamaissa, ja vain jotkin tietyt asiat saavat heidät paremmalle mielelle. (Muistutus itselle: pukeudu karhuksi.) Toisin sanoen kannattaa varautua kaikkeen!
The Sims 4 Lastenhuonekamaa*
Lastenleikkiä
Voit sisustaa lastenhuoneen lattiasta kattoon. Seinäkoristeet, julisteet, paperilyhdyt ja lelulaatikot auttavat luomaan mukavan ja hauskan leikkitilan. Kirjahylly auttaa siivittämään lasten mielikuvitusta (ja kouluarvosanoja), kun taas puuhapöytä innoittaa kirjoittamaan, piirtämään ja askartelemaan. Ei pidä unohtaa Ytybottiakaan!

Muotia mittojen mukaan
Tämän paketin lastenvaatteet voivat tehdä aikuiset simit kateellisiksi. Kuvallisia t-paitoja? Jep. Revittyjä farkkuja eri väreissä ja kuvioissa? Jep! Ihania hameita? Tottahan toki. Pukeutumisleikit eivät koskaan ole näyttäneet näin hauskoilta!
Pelaajanalkuja
Kun lapset kehittyvät sosiaalisuudessa, he voivat hankkia nukketeatterin. Esitettävänä on monia taianomaisia tarinoita, ja taidon kehittyessä simit saavat myös uusia näytelmiä. Onko se salapoliisijuttu, ulkoilmaseikkailu vai hirviösatu? Sinä päätät. Hirviöistä puheen ollen – emme voi jatkaa mainitsematta tyhjöhiisiä! Lastenhuoneen sisustaminen on huisin hauskaa, ja sen tuloksena on täydellinen ympäristö Tyhjöhiisi-taisteluasemalle. Tässä korttipelikisassa lapset voivat koetella taitojaan toisiaan vastaan. Keräämällä simien maailmasta löytyviä kortteja, joita on 20, tavoitteena on päihittää muut tyhjöhiidet omalla hirviöllä. Minipelifanit yhtykää! Tämä lupaa hyvää.
Millainen on sinun simisi kasvatusfilosofia? Ankaraa rakkautta? Lempeää ohjausta? Voit kasvattaa nuoret simisi juuri niin kuin haluat ja sisustaa heidän huoneensa, kun The Sims™ 4 Vanhemmuus ja The Sims 4 Lastenhuonekamaa julkaistaan PlayStation4:lle ja Xbox Onelle 19. kesäkuuta 2018. Poikkea The Sims 4 -keskustelupalstoilla, seuraa meitä Twitterissä ja Instagramissa, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa YouTube-kanavamme. Tilaa The Sims 4 -uutiskirje , niin saat Viikatemiehen kitaran ilmaiseksi!
*Pelaamiseen tarvitaan The Sims 4 -peli kyseiselle alustalle (myydään erikseen) ja kaikki pelipäivitykset.
