PC Konsoli The Sims 4 The Sims Mobile The Sims Freeplay Aloitussivu

10 syytä innostua

2017-11-02
Grant Rodiek

Olemme täällä kuin kissat pistoksissa ja nukumme koiranunta, kun odotamme The Sims™ 4 Kissat ja koirat* -lisäosan julkaisua. Nyt on tosi kyseessä, simmailijat! Olemme kertoneet syväluotaavasti monista The Sims 4 Kissat ja koirat -lisäosan uusista ominaisuuksista. Kannattaa käydä lukemassa. Tänään emme malta istua aloillamme niin pitkään, että voisimme jaaritella enemmälti.

Nyt siis tulee varsinaista pikatulitusta. Valmiina!

Lemmikkien asut

Nämä saavat minut hymyilemään leveästi. Halusimme lemmikinluontiin mukaan jotain aivan uutta, ja lemmikkien vaatteet olivat täydellinen valinta. Ne ovat ratkiriemukkaita, hurmaavia ja tuovat mieleen lukuisia netistä tuttuja kuvia. Haluamme päästä näkemään, millaisiin kauheuksiin te puette lemmikkinne söpöilyn nimessä.

Koirien kävelyttäminen

Käyn koirani kanssa lenkillä pari–kolme kertaa päivässä. Näin koiranomistajana se on osa arkeani. Loimme Brindleton Bayn upeaan merenrantakaupunkiin monia kauniita alueita yhteisiä iltakävelyitä varten. Lenkillä käyminen on taatusti hauskaa, suuntaapa simisi lemmikkeineen tutkimaan majakan romanttisia salaisuuksia, jahtaamaan lintuja satama-alueelle tai kaivamaan esiin kaikkea ihmeellistä hautausmaalle.

Kissat kaikin puolin

Meille oli tosi tärkeää, että koirat tuntuisivat koirilta ja kissat kissoilta. Jos sinulla on joskus ollut kissa, tiedät, että ne omivat kaikki kodin tasot. Investoimme tähän teknologiaan, joten näet kissojen loikkaavan jääkaapin päälle valvomaan alamaisiaan, työtasolle koiraa karkuun (ja siitäkös koira ilahtuu...), piiloon sängyn alle ja kaikkialle siltä väliltä. The Sims 4 Kissat ja koirat -lisäosassa koko maailman on kissojen leikkipaikka.

Työskentely eläinlääkärinä

Minusta yrityksen pyörittäminen The Sims 4 -pelissä on mahtavaa. Se on ominaisuus, jonka kanssa teemme mielellämme kokeiluja. Tässä uudessa lisäosassa näimmekin mahtavan mahdollisuuden antaa pelaajien pelata eläinlääkärinä. Kun simit yrittävät rauhoitella lemmikkejä ja löytää ratkaisun oireisiin, diagnoosi on sekä hauska että koskettava. Henkilökunnan ja klinikan optimointi tuottojen maksimoimiseksi on aina hauskaa. Voin vaikka lyödä vetoa, ettet voi olla nauramatta, kun näet kirurgia-asemalla ensi kerran Kumoa kastraatio -toiminnon. Tämä on hieno ura, ja uskaltanen sanoa, että myös paras tapa ansaita simoleoneja The Sims 4 -pelissä.

Yksilöllisiä lemmikkejä

Kulutimme kuukausia yrittäessämme oppia ymmärtämään kissojen ja koirien sielunelämää ja siitä, millainen pelistämme tulisi. Kun kerroimme tarinoita lemmikeistämme, kävi selväksi, että jokainen lemmikki on yksilö, joka ilahduttaa ja vihastuttaa meitä omalla tavallaan. Tässä lisäosassa kissojen ja koirien piirteet ovat hyvin vahvoja. Ne todella muuttavat jokaisen lemmikin käyttäytymistä. Niiden lisäksi jokaisella lemmikillä on omat pienet oikkunsa, jotka saat ottaa selville itse. Haluamme, että jokainen lemmikki auttaa simejäsi kertomaan uudenlaisen tarinan.

Kaikki rodut

The Sims 4 Kissat ja koirat -lisäosassa on mahdoton määrä eri rotuja, joista jokainen näyttää upealta. Taiteilijatiimimme on todella loistanut tässä. Olemme aivan häkeltyneitä rotujen määrästä. Venäjänsinisen, akitan ja muiden tuttujen rotujen ohella voit helposti luoda ihania risteytyksiä ja sekarotuisia muutamalla napsautuksella. Kaikenlaisten mielikuvituksesta kumpuavien kissojen ja koirien luominen on tosi helppoa ja nopeaa.

Ajatustenlukua

Eräs kohtaamistamme vaikeista päätöksistä oli se, voivatko pelaajat ohjata koiria ja kissoja, kuten The Sims 3 -pelissä, vai eivät, kuten The Sims 2 -pelissä. Otimme askeleen taaksepäin ja kysyimme, mikä saisi meidät valitsemaan jommankumman? Kun mietimme aidosti yksilöllisten lemmikkien tärkeimpiä ominaisuuksia – kissoja ja koiria, jotka tekevät sitä mitä kissat ja koirat tekevät – sekä simien ja lemmikkien välisen suhteen tiivistymistä, päädyimme siihen, että lemmikkien ohjaamattomuus oli oikea päätös. Niin se onkin! On hurjan hauskaa tuijottaa lemmikin suloisiin silmiin simien puolesta ja kysyä: ”Mitäköhän Pörrö oikein ajattelee?” Mitäpä tosiaankin!

Tuhottomasti esineitä

Pelissä on rutkasti uusia tapoja puuhastella kissojen ja koirien kanssa. Vinkuleluja, palloja, höyhenkeppejä, laserosoittimia ja lukuisia kiipeilypuita, ilman muuta. Tarvitaan myös raapimispuita, lemmikkipetejä, hiekkalaatikoita ja laserhiekkalaatikoita, eikä tämäkään vielä riitä. Voit rakentaa eeppisen esteradan koirallesi tai katsella, miten se suhtautuu tavallisiin kodin esineisiin. The Sims 4 Kissat ja koirat -lisäosa pursuaa tekemistä!

Lemmikin maalaaminen

Yritimme tehdä rodun valinnasta ja risteytysten tekemisestä tosi helppoa. Halusimme myös, että olisi helppoa lisätä lemmikille vaikka kiva valkoinen vaikku kaulaan (sellainen kuin koirallani Peachesillä on), tehdä kuonosta vaaleanpunainen tai vaalentaa malamuutin harmaata turkkia. On tosi helppoa luoda täydellisiä kopioita mistä tahansa koirasta tai kissasta. Olemme varmoja, että uppoudutte tuntikausiksi maalaamaan lemmikkejä The Sims 4 Kissat ja koirat -lisäosassa!

Robotti-imurilla ajeleva kissa

En halua vähätellä tätä faktaa, joten jatketaan suoraan eteenpäin. Kissat ja koirat aiheuttavat sotkua levittämällä karvoja, köhimällä karvapalloja sekä pissimällä ja kakkimalla. Simit tarvitsevat helpon tavan siivota sotkut, eikö niin? Niinpä teimme simeille automaattisen siivousrobotin. Mutta me olemme Maxis. Emme suinkaan jättäneet asiaa siihen. Kissat voivat ajella imurilla. Haipuvussa. Tähän on hyvä lopettaa.

Seuraa meitä Twitterissä, Instagramissa ja Twitchissä, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa YouTube-kanavamme.

 

*Pelaamiseen tarvitaan The Sims 4 -peli (myydään erikseen) ja kaikki pelipäivitykset. Lue tämän lisäosan järjestelmävaatimukset: www.thesims.com/cats-and-dogs-faq.

Aiheeseen liittyvät uutiset

The Sims 4 – marraskuun rakennukset

The Sims 4
30.11.2018
Tutustu viiteen upeaan kotiin.

The Sims 4 Kohti kuuluisuutta on nyt julkaistu

The Sims 4
16.11.2018
Simisi nousee pian tähtiin raketin lailla!

Esittelyssä The Sims 4 -positiivisuushaaste Millie Bobby Brownin vetämänä

The Sims 4
13.11.2018
Simisi voivat tehdä maailmastaan paremman paikan.
The Sims 4 PC The Sims 4 konsolille The Sims Mobile The Sims FreePlay facebook twitter youtube PELIT UUTISET TUKI EA KESKUSTELUPALSTAT YHTEYSTIEDOT Työpaikat Suomi United States United Kingdom Australia France Deutschland Italia 日本 Polska Brasil Россия España Ceska Republika Danmark Mexico Nederland Norge Sverige Portugal 대한민국 台灣 Oikeudelliset huomautukset Verkkopalvelupäivitykset Käyttäjäsopimus Tietosuoja- ja evästekäytäntö