Aloitussivu

15 syytä innostua The Sims 4 Kimppapuuhaa -lisäosasta

2015-12-03
Grant Rodiek

Kerhoja, uusi maailma ja paljon muuta!

The Sims 4 Kimppapuuhaa Expansion Pack* julkaistaan maailmanlaajuisesti joulukuun 7. päivänä alkavalla viikolla, ja silloin pelaajat kaikkialta maailmasta pääsevät tutkimaan Windenburgia, perustamaan kerhoja ja liittymään niihin sekä kokeilemaan uusia DJ- ja tanssitaitoja

Tästä lisäosasta on kuitenkin paljon muutakin kerrottavaa. Tässä 15 syytä siihen, miksi me intoilemme Kimppapuuhaa-lisäosasta.

Kotityöt hoituvat kerhon kokoontumisissa. Kun simit aloittavat kerhon kokoontumisen, he ryhtyvät tekemään kaikkea, mitä kerhon säännöt määräävät. Jos siis olet päättänyt, että kerhossa hoidetaan puutarhaa, korjataan esineitä, siivotaan ja laitetaan ruokaa... No, juuri tätä simit tekevät, kun simisi kutsuu heidät kotiinsa ja aloittaa kokoontumisen. Heillä on vieläpä hauskaakin, usko pois!

Paikkoja, joissa kummittelee. Windenburg vilisee haamuja. Kammoisten kartanossa voi käydä tutustumassa haamupariskuntaan, joka kuoli pensassokkeloon, tai suunnata paikallisen pubin haamuiltaan (se on vähän niin kuin tyttöjen ilta, mutta haamuille - no, aika itsestäänselvää). 

Biletunnelmaa vailla vertaa. Uusia DJ-pöytiä voi muunnella monella tavalla. Täytä yökerho televisioilla, niin voit ottaa niistä kaiken irti DJ:nä. Telepläjäys-toiminnon ansiosta DJ voi ottaa kaikki kuvaruudut hallintaansa komean esityksen takaamiseksi.  

Kippis! Baari on saanut uuden, eurooppalaisemman ilmeen. Tarjolla on uusia virvokkeita, ruokaa ja mahdollisuus tarjota kierros kavereille. Baarissa järjestetään myös teemailtoja, kuten ritari-iltoja ja tyttöjen iltoja. Muista käydä tsekkaamassa usein, mitä kaikkea Windenburgin pubit tarjoavat.  

Tanssibileet raunioilla tai jyrkänteellä. Rauniot on rähjäisen näköinen paikka, mutta ne luovat erinomaiset puitteet myöhäisyön kimppapuuhille. Paikalta löytyy DJ-pöytä ja baari, mutta muilta osin bileiden pystytys on sinun vastuullasi. 

Yleisön manipulointia mainioilla mixeillä. Taitavat DJ:t voivat "tunnustella yleisöä" ja siten vaikuttaa sen tunnetilaan. Oiva tapa kokeilla, millaisia vaikutuksia musiikilla on simien sieluun!

Kerhoja, jotka ovat toistensa vihollisia. Kiltteys on ihan kivaa, mutta joskus on myös vänkää aiheuttaa yleistä hämmennystä. Valitse jokin ihan viattoman oloinen kerho (vaikkapa mukavien herkkusuiden Kerma-kerho) ja perusta sitten uusi kerho, jonka toiminta keskittyy tämän ensin mainitun kerhon piinaamiseen. Seuraa, mitä jäynää tästä syntyykään!

Hauskanpitoa haarniskassa. Hassut naamiaispuvut ovat elintärkeä osa simmailua. Pue siis lempirettelöitsijäsi upouuteen haarniskaan ja päästä hänet valloilleen tunnistamattomana. Tuotteliaan päivän päätteeksi on mukava nauttia lasillinen ritari-illassa muiden haarniskojen seurassa. 

Vallankaappaus kerhossa. Liity kerhoon, jolla on johtaja. Ryhdy hänen ystäväkseen ja ala sitten puhua hänestä pahaa hänen selkänsä takana. Kun hetki on oikea, järjestä vallankaappaus ja syökse johtaja vallasta! Hommassa on omat riskinsä, mutta valta maistuu makealta... 

Tyylitajuttomille naapureille uusi ilme komeron avulla. Oletko kyllästynyt katselemaan surkeasti pukeutuvia naapureita? No, eihän kaikilla voi olla sinun erinomaista tyylitajuasi. Ei hätää! Osta uusi komero, kutsu naapurit kylään ja pue heidät uusiin, tyylikkäisiin vetimiin. 

Tanssia aamuun asti parhaiden kavereiden kanssa. Voihan sitä toki yksinkin tanssia, mutta mikään ei ole siistimpää katseltavaa kuin sim kavereidensa kanssa tanssimassa täydellisessä harmoniassa mahtavan musiikin tahtiin. Uudella tanssilattialla simit voivat tanssia synkronoidusti yhtä jalkaa!  

Uusia pelejä simeille. Kun on kivaa tekemistä, vapaa-aika kuluu kuin siivillä! Lähetä simit pubiin pelaamaan kolikkopelejä tai pöytäfutista tai heittämään tikkaa. Mukana on myös uusi lautapeli, joka saattaa herättää muistoja The Sims 2 -pelin faneissa: Nukkuva laama. 

Taidot huippuunsa kaveriporukalla. Perusta kerho, määrää simit tekemään jotakin haluamaasi taitoon liittyvää ja osta sitten kerhopisteillä etuja, jotka kehittävät taitoa. Simeistäsi tulee mestareita ennen kuin huomaatkaan!

Häpeämättömiä nakupulahduksia. Tai minkälaisia nakupulahduksia vain! Nakuilussa ei ole mitään hävettävää, kunhan seura on sopivaa. Hyppää altaaseen hyppytornista. Jos uimapuku putoaa hypyn seurauksena, ei hätää. Kuka välittää? Alastomuuttahan se vain on!

Piristysruiske baristalta. Jos energiataso alkaa illan mittaan laskea, suuntaa kahvilaan ja hörppää piristävää juomaa, jotta meno voi jatkua pitkälle yöhön. Tarjolla on maitokahvia, cappuccinoa, Americanoa ja muuta pihisevää!

Tässä on vain pieni makupala kaikesta siitä, mitä The Sims 4 Kimppapuuhaa tarjoaa. Odotamme innolla näkevämme, millaisia kerhoja perustatte, millaisia huikeita taloja rakennatte ja millaisia hauskoja tarinoita kerrotte Windenburgissa.

 

Kaipaatko lisätietoa The Sims 4 Kimppapuuhaa -lisäosasta? Tutustu tapoihin räätälöidä kerhoja makusi mukaan ja lue, miten simit pääsevät rikkomaan sääntöjä kerhoissa.

Keskustelu jatkuu! Seuraa meitä Twitterissä ja Instagramissa, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa Youtube-kanavamme.

 

Lisätietoa The Sims 4 Kimppapuuhaa -lisäosasta

* PELAAMISEEN TARVITAAN THE SIMS 4 -PELI (MYYDÄÄN ERIKSEEN) JA KAIKKI PELIPÄIVITYKSET.

AIHEESEEN LIITTYVÄT UUTISET

Viidet karmeat treffit simien kertomana

The Sims 4
14.2.2018
Hyvää ystävänpäivää! Mikä suloinen juhlapäivä. Se on se päivä vuodesta, jona sydämenmuotoisten sänkyjen kysyntä yllättäen nousee ja koululuokat hohtavat viidessäkymmenessä vaaleanpunaisen sävyssä.

Villiä menoa – The Sims 4 Viidakossa

The Sims 4
13.2.2018
Kaipaatko uutta tutkittavaa? Jotakin eksoottista? Meillä on ilo kertoa toiveesi täyttyvän pian, sillä The Sims 4 Viidakossa* julkaistaan 27. helmikuuta PC:lle ja Macille!

The Sims Mobilen kulisseissa: tiimi tutuksi

The Sims 4
9.2.2018
The Sims Mobile on jo melkein täällä! Sen juhlistamiseksi haluamme esitellä teille kaksi tiimimme jäsentä, jotka ahkeroivat tehdäkseen pelistä mitä mahtavimman.
The Sims 4 PC The Sims 4 konsolille The Sims Mobile The Sims FreePlay PELIT UUTISET TUKI EA KESKUSTELUPALSTAT YHTEYSTIEDOT Työpaikat Suomi United States United Kingdom Australia France Deutschland Italia 日本 Polska Brasil Россия España Ceska Republika Danmark Mexico Nederland Norge Sverige Portugal 대한민국 台灣 Oikeudelliset huomautukset Verkkopalvelupäivitykset Käyttäjäsopimus Tietosuoja- ja evästekäytäntö