PC Konsoli The Sims 4 The Sims Mobile The Sims Freeplay Aloitussivu

Näin rakennettiin The Sims 4 -pelin Windenburg

2015-10-15
SimGuruJill

Modernia henkeä ja tudortyyliä

The Sims 4 Kimppapuuhaa Expansion Pack* tuo mukanaan Windenburgin, joka on tyyliltään keskieurooppalainen maailma muinaisine raunioineen, kahviloineen ja diskoineen - jotakin aivan ennennäkemätöntä The Sims 4 -pelissä. Tiesimme jo pelin varhaisessa kehitysvaiheessa, että halusimme tuoda peliin jotakin asteen eurooppalaisempaa. Vaati kuitenkin lukuisia kokeiluja edetä varhaisista keskusteluista siihen versioon, joka tulee pelin mukana joulukuussa.  

Eurooppa on valtava maanosa, joka pursuaa erilaisia arkkitehtuurisia tyylejä ja alalajeja. Tiesimme, että meidän on luotava jotain ainutkertaista mutta samalla todenmukaista. Halusimme antaa Windenburgille Euroopan eri alueiden tunnelmaa mutta pitää sen silti omana, erillisenä kohteenaan. Kokoamastamme konseptitaiteesta näkyy, miten päädyimme siihen, missä nyt olemme - ensimmäisistä luonnoksista jo lähes valmiisiin kuviin. Kaikki, mitä kuvissa näkyy, ei päädy mukaan valmiiseen peliin, mutta meistä on hauska näyttää teille vaiheita koko prosessista. 

Varhaisessa vaiheessa konseptitaiteilijamme tutkivat monia erilaisia ideoita päättääkseen, miltä Windenburgin tulisi näyttää. Ehkäpä sen tulisi sisältää vanhakaupunki tai kenties perinteistä, avaraa maaseutua. Ehkäpä osa siitä voisi olla kukkuloilla? Ehkäpä se voisi olla kaikkea tätä?

Kun aloimme kehitellä uutta maailmaa pidemmälle, kävi selväksi, että Euroopan klassisen arkkitehtuurin säännöt ovat hyvin erilaiset kuin simien aiemmissa maailmoissa. Ensimmäiseksi mainittakoon moninaisuus: Monet inspiraationa käyttämämme kaupungit ovat vuosisatoja vanhoja, joten niiden rakennukset saattavat olla peräisin satojen vuosien takaa. Vanhojen rakennusten keskellä vilahtelee kuitenkin myös uusia rakennuksia. Halusimme tuoda tämän erikoislaatuisen yhdistelmän myös peliin. Tämä vanhan ja uuden sekoitus tuntuu aidosti eurooppalaiselta, ja halusimme varmistaa, että se näkyy ja tuntuu Windenburgissa. 

Jotta voimme toteuttaa tämän tyylien sekamelskan, meidän oli taivuteltava arkkitehtuurin sääntöjä ja keksittävä tapa yhdistellä näitä täysin erilaisia tyylejä. Taiteilijat ryhtyivät kokeilemaan erilaisia asuinrakennustyylejä ja selvittämään, miten erilaiset teemat voisivat toimia yhdessä. Loppujen lopuksi päädyimme tyyliin, jota voisi kutsua tudorhenkiseksi modernismiksi. Se on sekoitus nykyaikaista rakennustyyliä ja 1500-luvun englantilaista arkkitehtuuria.  

Kun olimme tehneet päätöksen esteettisestä tyylistä ja siitä, miltä kaikki näyttäisi pienessä mittakaavassa, meidän oli palattava pohtimaan yleiskuvaa. Tässä näkyy, miltä halusimme kartan näyttävän. Se muistuttaakin aika tavalla sitä, mitä tulet näkemään pelissä! Liikekorttelin laiturilla on näköalapaikka, josta näkyy vilaus kaikista naapurustoista: maaseutu mäntyisine kukkuloineen ja tuulivoimaloineen, tudorrakennuksia pursuava vanhakaupunki, jossa on myös entinen säilyketehdas, sekä yläluokan asuttama saari keskellä Windenburgin järveä. 

Saaren toisella laidalla on hiekkaa ja kalastuslaitureita, toisella laidalla taas kohoaa merelle tähyävä kartano (ja jos käy tuuri, saatat myös nähdä vilauksen Windenburgin salaperäisestä merihirviöstä). 

Kun saimme kartan ja arkkitehtuurin luonnosteltua, ryhdyimme luomaan kuvaotoksia, joista eri alueet kävisivät hyvin ilmi. Tässä on yksi niistä (toinen on tämän blogin alussa). Siitä näkyy, millaisia paikat olisivat simien asuttamina, ja se toimii myös visuaalisena päämääränä tiimille, joka vastaa niiden luomisesta peliin. Olemme tosi tyytyväisiä siihen, miten onnistuimme tekemään kohteet pelissä, ja vielä tyytyväisempiä kaikkiin niihin elementteihin, joita saimme aikaan kehitystyön edetessä. Jopa tuo patsas pääsi mukaan!

Toivottavasti teistä oli hauska lukea The Sims 4 Kimppapuuhaa -lisäosan Windenburgin taustatyöstä. Maltamme tuskin odottaa, että pääsemme joulukuussa näkemään tudortalojanne kylki kyljessä omiemme kanssa! 

Kaipaatko lisätietoa The Sims 4 Kimppapuuhaa -lisäosasta? Tsekkaa virallinen Kimppapuuhaa-julkistamistraileri ja lue, miten simit pääsevät rikkomaan sääntöjä kerhoissa.

Keskustelu jatkuu! Seuraa meitä Twitterissä ja Instagramissa, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa Youtube-kanavamme.

 

*PELAAMISEEN VAADITAAN THE SIMS 4 -PELI (MYYDÄÄN ERIKSEEN) SEKÄ KAIKKI PELIPÄIVITYKSET.

Aiheeseen liittyvät uutiset

Saammeko esitellä: Climaten perhe - Osa 4

The Sims 4
10.7.2018
The Sims 4 -sarjamme neljäs osa!

The Sims 4 – heinäkuun rakennukset

The Sims 4
5.7.2018
Viisi uniikkia ja upeaa kotia ihailtavaksi!

Saammeko esitellä: Climaten perhe - Osa 3

The Sims 4
3.7.2018
Osa 3
The Sims 4 PC The Sims 4 konsolille The Sims Mobile The Sims FreePlay facebook twitter youtube PELIT UUTISET TUKI EA KESKUSTELUPALSTAT YHTEYSTIEDOT Työpaikat Suomi United States United Kingdom Australia France Deutschland Italia 日本 Polska Brasil Россия España Ceska Republika Danmark Mexico Nederland Norge Sverige Portugal 대한민국 台灣 Oikeudelliset huomautukset Verkkopalvelupäivitykset Käyttäjäsopimus Tietosuoja- ja evästekäytäntö