PC Konsoli The Sims 4 The Sims Mobile The Sims Freeplay Aloitussivu

Be Careful What You Wish For in The Sims 4 Romantic Garden Stuff

2016-02-10
SimGuruGraham

Tee toivomus

The Sims 4 Romanttista puutarhakamaa*-paketin mukana tulee Kuiskeiden toivomuskaivo, joka voi muuttaa niiden simien elämänkohtaloita, jotka sitä uskaltavat lähestyä. Simit voivat toivoa yhdeksää eri asiaa, muun muassa onnea, romanssia, nuoruutta tai rahaa. Simien kannattaa kuitenkin olla varovaisia toivomuksensa suhteen. Toivomuksilla on yli 50 mahdollista seurausta sen mukaan, millä tuulella oikukas kaivo on (kyllä, sillä on tunteet, ja sen tiedetään olevan varsin ailahtelevainen).

Tässä on muutamia omista suosikkiseurauksistamme…

Romantiikasta voi olla romantiikka kaukana. Kun onni on myötä, romantiikkatoivomus voi saada sen täydellisen kumppanin ilmestymään, ja vieläpä valmiiksi rakastuneena. Mutta miten käy, jos sim toivoo romanssia silloin kun Kuiskeiden toivomuskaivo on pahalla päällä? No, silloin hän saattaa saada vaivoikseen uuden vihollisen... nimittäin pelehdintävihollisen. Harmaan ja vaaleanpunaisen savupöllähdyksen keskeltä nousee esiin uusi romanttinen kumppani, jota simisi inhoaa syvästi ja samalla himoitsee selittämättömästi. Ilmassa todellakin lentelee kipinöitä tässä myrskyisässä lemmensuhteessa, joka kuuluu pelin harvinaisimpiin suhdetyyppeihin.

Simoleoneilla on hintansa. Jos simisi villeimmät unelmat toteutuvat, hän saattaa voittaa lotossa ja saa kaivon kidasta päälleen kolikkosateen. Silloin kun Kuiskeiden toivomuskaivo haluaa leikitellä simien toivomuksilla, hän saattaa kääntää heidän sanansa päinvastaisiksi. Näin voi käydä esimerkiksi silloin kun sim toivoo simoleoneja. Toiveen toteuttamisen sijaan kaivo antaa simille mielenkiintoisen moraalisen dilemman. Kaivo paljastaa mehevän juorun, joka on niin kauhistuttava, että sillä voisi kiristää toista simiä maksamaan salaisuuden pitämisestä. Valitseeko simisi tien, joka johtaa rikkauksiin mutta myös joukkoon kostoa janoavia vihollisia? Tämä uusi toiminto antaa sinun päättää.

Simit saattavat saada todellisen yllätyskäärön! Simit voivat toivoa Kuiskeiden toivomuskaivolta lasta, ja kaivolla onkin monta keinoa täyttää tämä toive. Parhaassa tapauksessa kaivosta loikkaa pieni ihmelapsi, joka on nero ja täynnä elämää. Jos kaivo sattuu olemaan erityisen pahansuovalla päällä, siitä saattaa pulputa katkeraa lientä, josta paljastuu uusin perheenjäsen... haamulapsi! Onneksi Kuiskeiden toivomuskaivo kuuntelee myös haamujen toivomuksia, mistä päästäänkin seuraavaan asiaan...

Haamusimit voivat saada ikuisen elämän. Haamusimeille ei ehkä ole jaettu elämän (tai tuonpuoleisen) parhaita kortteja, mutta toivomuskaivo voi auttaa. Haamu voi toivoa elämää, ja jos kaivo on suosiollinen, se saattaa suoda haamulle oikean jättipotin - paluun elävien kirjoihin! Tämä ihmeellinen henkiinherätys antaa simeille toisen mahdollisuuden. Kaiken kruununa siihen liittyy myös viikatemiehen kanssa tehty sopimus, jonka ansiosta sim välttyy kuolemalta jatkossakin. Jos sim sattuu heittämään henkensä muista kuin luonnollisista syistä, viikatemies ilmestyy pikapikaa paikalle herättämään hänet takaisin henkiin.

Onni voi olla kirous. Kuiskeiden toivomuskaivolla on vinksahtanut huumorintaju. Paras esimerkki tästä on vahingonilo, joka seuraa, kun sim toivoo kaivolta onnea. Yksi mahdollinen seuraus on se, että kaivo nostaa simin ilmaan, imaisee hänestä onnellisuuden auran ja pudottaa onnenpisarat syvyyksiin. Tämän jälkeen sim on jonkin aikaa kirottu, sillä onni vuotaa hänestä ja leviää muihin simeihin. Lähellä olevista simeistä tulee iloisempia, kun taas kirottu sim vajoaa yhtä syvemmälle synkkyyteen. Tämänkaltainen kosminen tasapaino tuottaa suurta huvia Kuiskeiden toivomuskaivolle. Tämä on toki vain yksi (ja melko radikaali) mahdollinen lopputulos monista. Sim saattaa esimerkiksi saada huippuaurinkoisen mielialan ja kaiken kukkuraksi nauttia iloisuudesta tavallista pidempään!

Nämä hetket ja monta muuta voit kokea itse simisi kanssa, kun pelaat Kuiskeiden toivomuskaivolla ja muilla hauskoilla esineillä, joita The Sims 4 Romanttista puutarhakamaa sisältää!

Haluatko tietää lisää The Sims 4 -pelin viimeaikaisista päivityksistä? Tutustu mustasukkaisuusjärjestelmän päivityksiin ja lue, mitä uutta Juhlatunnelmaa-paketti sisältää tänä vuonna.

Keskustelu jatkuu! Seuraa meitä Twitterissä ja Instagramissa, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa Youtube-kanavamme.

*PELAAMISEEN VAADITAAN THE SIMS 4 -PELI (MYYDÄÄN ERIKSEEN) SEKÄ KAIKKI PELIPÄIVITYKSET.

Aiheeseen liittyvät uutiset

Saammeko esitellä: Climaten perhe - Osa 4

The Sims 4
10.7.2018
The Sims 4 -sarjamme neljäs osa!

The Sims 4 – heinäkuun rakennukset

The Sims 4
5.7.2018
Viisi uniikkia ja upeaa kotia ihailtavaksi!

Saammeko esitellä: Climaten perhe - Osa 3

The Sims 4
3.7.2018
Osa 3
The Sims 4 PC The Sims 4 konsolille The Sims Mobile The Sims FreePlay facebook twitter youtube PELIT UUTISET TUKI EA KESKUSTELUPALSTAT YHTEYSTIEDOT Työpaikat Suomi United States United Kingdom Australia France Deutschland Italia 日本 Polska Brasil Россия España Ceska Republika Danmark Mexico Nederland Norge Sverige Portugal 대한민국 台灣 Oikeudelliset huomautukset Verkkopalvelupäivitykset Käyttäjäsopimus Tietosuoja- ja evästekäytäntö