Aloitussivu

Sims International Film Festival - kansainvälinen Sims-filmifestivaali

2015-01-30
Vierailijablogi, Minraed

Tänään meillä on ilo esitellä vierailijabloggaaja Minraed, joka edustaa The Sims International Film Festival -tilaisuutta. Voisimme pitää monisanaisen esittelypuheen, mutta annetaan kuitenkin puheenvuoro heti Minraedille, joka kertoo meille machinimasta.

Machinima tarkoittaa videoiden tekemistä pelikuva-aineistosta. Machiniman tekijöiden osuus Sims-yhteisössä on esimerkiksi rakentajiin verrattuna pieni, mutta se on kasvava ryhmä, jolla on hurjasti lahjoja. The Sims on luonnollinen, realistisuuteen keskittyvä väline machiniman teossa, ja sitä voi muunnella lukemattomilla tavoilla eri tyylilajeihin sopivaksi.

SIFF, eli Sims International Film Festival, luotiin kunnianosoitukseksi Sims-pelien tarjoamalle hienolle työkalulle ja yhteisön upealle lahjakkuudelle. SIFF sai alkunsa kauan sitten The Sims 3 -kauden ensimmäisenä vuonna, ja juhli 10. kauttaan syksyllä 2014. Järjestämme festivaalin kahdesti vuodessa. Elokuvien ensi-illat pidetään maalis- ja syyskuussa, joten kevätkautemme on juuri alkamassa.

Filosofiamme on tukea, inspiroida ja oppia. Emme valitse machinima-videoita taitotason perusteella, vaan vastaanotamme KAIKKIA machinima-taitotasoja. Luokkia on kaksi: yleinen ja Masters of Machinima -luokka, jotta aitojen vasta-alkajien ei tarvitsisi "kilpailla" kokeneiden konkareiden kanssa. SIFFin idea ei kuitenkaan ole olla kilpailu, jossa pitää voittaa, vaan sen on tarkoitus olla tilaisuus kykyjen ja luovuuden esittelyyn. Kaikkihan tietävät, että "simittäjillä" on hurjan hyvä mielikuvitus. Me halusimme nostaa tämän näkökulman voittamisen yläpuolelle. Meillä on kuitenkin myös katsojaäänestyksiä eri luokissa sekä muutamia henkilökunnan ja vierailevien tuomareiden äänestämiä erityisiä kunnia- ja tunnustuspalkintoja, joita tavoitella.

SIFF on avoin kaikille Sims-machiniman tekijöille, eli niin The Sims 2-, The Sims 3- kuin tällä kaudella myös The Sims 4 -teokset ovat tervetulleita. Meistä on mahtavaa päästä esittelemään ensimmäisiä The Sims 4 -machinima-videoita 10. kauden erikoistilaisuudessamme. Tällä kaudella odotammekin valtavaa aaltoa uusia machinima-tyylejä The Sims 4 -pelin myötä.

Kutsumme mukaan musiikkivideoiden, lyhytelokuvien ja elokuvien, sarjojen, tiimiprojektien ja mainosten tekijöitä. Tavoitteenamme on esitellä Sims-machiniman tekijöitä kaikkialta maailmasta, joten jokaisena kautena ohjelmassa on monia erilaisia tyylejä ja tyylilajeja. Mitä enemmän osallistujia meillä on, sitä enemmän yleisöä saamme - ja mitä enemmän yleisöä saame, sitä enemmän machiniman tekijät saavat katsojia.

Jos kiinnostuksesi SIFFiä kohtaan heräsi ja haluaisit osallistua, käy sivustollamme ja tutustu SIFF-osioomme. Sieltä löydät sääntövihkosen sekä aiempaa SIFF-aineistoa, josta saat kuvan toiminnastamme. Jokainen kausi alkaa aina julistehaasteella noin kaksi kuukautta ennen filmien ensi-iltaa. Uuden syyskauden (syyskuu) valmistelut alkavat siis varhain heinäkuussa, ja kevätkautta (maaliskuu) aloitellaan tammikuussa. SIFFin perusperiaate on se, että machiniman pitää olla uusi ja ennennäkemätön: se siis esitetään ensi-illassa ensimmäistä kertaa. Herätämme kiinnostusta elokuvajulisteilla, trailereilla ja SIFF BUZZ -lehden kautta.

Seuraa meitä Twitterissä, Tumblrissa, YouTubessa ja Facebookissa, jotta et missaa ensi kaudesta ilmoittavia uutisia.

Me Simatographyn väki pyrimme toimimaan mentoreina, opettajina ja rohkaisevana tukena. Sivustoltamme löydätkin paljon vinkkejä ja neuvoja, joiden avulla pääset alkuun machinima-videoiden tekemisessä. Toivottavasti tapaamme joskus! Jos olet jo machiniman tekijä, toivomme että liityt joukkoon seuraavalla SIFF-kaudella.

Kiitokset Minraedille The Sims International Film Festivalin esittelystä! Ensi viikon vierailijablogissa on luvassa tekniikoita The Sims -elokuvien tekemiseen.


Keskustelu jatkuu: seuraa meitä Twitterissä, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa Youtube-kanavamme.

AIHEESEEN LIITTYVÄT UUTISET

Viidet karmeat treffit simien kertomana

The Sims 4
14.2.2018
Hyvää ystävänpäivää! Mikä suloinen juhlapäivä. Se on se päivä vuodesta, jona sydämenmuotoisten sänkyjen kysyntä yllättäen nousee ja koululuokat hohtavat viidessäkymmenessä vaaleanpunaisen sävyssä.

Villiä menoa – The Sims 4 Viidakossa

The Sims 4
13.2.2018
Kaipaatko uutta tutkittavaa? Jotakin eksoottista? Meillä on ilo kertoa toiveesi täyttyvän pian, sillä The Sims 4 Viidakossa* julkaistaan 27. helmikuuta PC:lle ja Macille!

The Sims Mobilen kulisseissa: tiimi tutuksi

The Sims 4
9.2.2018
The Sims Mobile on jo melkein täällä! Sen juhlistamiseksi haluamme esitellä teille kaksi tiimimme jäsentä, jotka ahkeroivat tehdäkseen pelistä mitä mahtavimman.
The Sims 4 PC The Sims 4 konsolille The Sims Mobile The Sims FreePlay PELIT UUTISET TUKI EA KESKUSTELUPALSTAT YHTEYSTIEDOT Työpaikat Suomi United States United Kingdom Australia France Deutschland Italia 日本 Polska Brasil Россия España Ceska Republika Danmark Mexico Nederland Norge Sverige Portugal 대한민국 台灣 Oikeudelliset huomautukset Verkkopalvelupäivitykset Käyttäjäsopimus Tietosuoja- ja evästekäytäntö