Aloitussivu

Simisi tohtorina

2015-02-18
SimGuruGrant

Henkien pelastaminen ei ole koskaan ollut näin hauskaa!

Huhtikuussa siminne ottavat ohjat työpaikalla The Sims 4 Duunipäivä Expansion Packissä. Pääsette ohjaamaan simienne jokaista askelta kolmella aktiivisella uralla: lääkärinä henkiä pelastamassa, rikosetsivänä ratkomassa rikoksia tai tieteilijänä kehittelemässä keksintöjä. Saatte myös asettaa simienne liikemiestaidot koetukselle rakentamalla ainutlaatuisia liikkeitä. Lisäksi luvassa on uusia tapahtumapaikkoja, taitoja ja mahdollisuus tutustua avaruusolioihin!

Tänään kerromme, miten lääkärin työpäivä sujuu uudessa sairaalassa. Lääkärin toimintaan voi tutustua myös uusimmassa videossamme: The Sims 4 Duunipäivä: virallinen Lääkäri-pelitraileri.

Kello lyö 9.00. Lääkäri Padma Arani aloittaa työpäivänsä suuntaamalla kohti sairaalan keittiötä.

Tohtori Aranin ensimmäinen potilas odottaa häntä jo. Nuori, hieman ylipainoinen mieshenkilö valittelee huonoa oloa. Päivä on mukava aloittaa helpolla tapauksella. Tohtori Arani lähettää potilaansa ensin röntgenkuvattavaksi, mikä on rutiinitoimenpide. Sitten hän pyytää potilastaan istumaan tutkimuspöydälle, tutkii tämän silmät ja korvat ja mittaa kuumeen. Tohtori Arani aikoo juuri laittaa potilaansa juoksumatolle saadakseen lisätietoa diagnoosiaan varten, kun sairaalan ovista syöksyy sisään raskaana oleva nainen.

Hän synnyttää! Tohtori Arani on päivystysvuorossa, joten hän kiidättää naisen leikkauspöydälle auttaakseen vauvan maailmaan - ensimmäistä kertaa elämässään. Pelottavaa! Vauva kuitenkin putkahtaa maailmaan terveenä, tyytyväisenä ja turvallisesti. Vauva ja äiti voivat hyvin.

Huh!

Voi ei! Tohtori Arani unohti ensimmäisen potilaansa! Potilas joutuu juoksumatolle diagnosointia varten. Padma juoksuttaa häntä, kunnes hän on aivan uuvuksissa, hieman hoikistunut ja valmis diagnosoitavaksi. Käy ilmi, että potilasta vaivaa vain lievä kaasukikatus, joka on melko helppo hoitaa.

Nyt on iltapäivä. Muutama kahvikupillinen ja pikainen välipala palauttavat tohtori Aranin voimat. Häntä odottaa tärkeä operaatio uudella leikkauspöydällä. Leikkaus on pitkä, vaikea ja hieman sotkuinen, mutta tämä on hänen erikoisalaansa. Hänen maineensa kaikenlaisten elintärkeiden elinten poistajana on vailla vertaa!

Päivä päättyy. Onneksi tänään ei tarvinnut tehdä kotikäyntejä. Korkea-arvoisena lääkärinä Arani kutsutaan silloin tällöin sairaalasta hoitamaan paikallisia simejä. Tavallisesti tämä ei tuota ongelmia, mutta tänään hän on niin uupunut rankasta päivästään, että hän on kiitollinen päästessään suoraan kotiin.

Tämä oli vain yksi päivä lääkärin elämässä. Tällä aktiivisella uralla simien on ehdittävä moneen paikkaan: on hoidettava lukuisia potilaita, huolehdittava omista tarpeista (tyytyväinen lääkäri on hyvä lääkäri) ja pidettävä vilkkaan sairaalan pyörät pyörimässä. He diagnosoivat potilaita ja käyttävät monenlaisia lääketieteellisiä laitteita. Tämä on kaikkea sitä, mitä sairaaladraamalta voisi odottaa! Sairaaladraamalta, jonka ohjaajana olet sinä!

Toivottavasti katsauksemme lääkärin uraan ilahdutti teitä! Ensi viikolla kerromme tarkemmin rikosetsivän urasta. Pysykää kuulolla!

Seuraa meitä Twitterissä, tykkää meistä Facebookissa ja tilaa Youtube-kanavamme.

* Pelaamiseen tarvitaan The Sims 4 -peli (myydään erikseen) ja asennukseen Internet-yhteys.

AIHEESEEN LIITTYVÄT UUTISET

Viidakossa: päiväretkellä

The Sims 4
20.2.2018
Hei vaan, Sims-fanit! The Sims™ 4 Viidakossa* ilmestyy 27. helmikuuta liaaneissa heiluen. Tämä Game Pack tutustuttaa simit aivan uuteen kulttuurikohteeseen: Selvadoradaan.

10 syytä innostua The Sims Mobile -pelistä

The Sims 4
15.2.2018
Muotia, elämäntyyliä ja perintökalleuksia. Voi juku!

Viidet karmeat treffit simien kertomana

The Sims 4
14.2.2018
Hyvää ystävänpäivää! Mikä suloinen juhlapäivä. Se on se päivä vuodesta, jona sydämenmuotoisten sänkyjen kysyntä yllättäen nousee ja koululuokat hohtavat viidessäkymmenessä vaaleanpunaisen sävyssä.
The Sims 4 PC The Sims 4 konsolille The Sims Mobile The Sims FreePlay PELIT UUTISET TUKI EA KESKUSTELUPALSTAT YHTEYSTIEDOT Työpaikat Suomi United States United Kingdom Australia France Deutschland Italia 日本 Polska Brasil Россия España Ceska Republika Danmark Mexico Nederland Norge Sverige Portugal 대한민국 台灣 Oikeudelliset huomautukset Verkkopalvelupäivitykset Käyttäjäsopimus Tietosuoja- ja evästekäytäntö