• Electronic Arts nimettiin useisiin ”Parhaat työpaikat” -listoihin Työntekijämme sekä heidän kasvunsa, kehityksensä ja hyvinvointinsa ovat kaikkein tärkeintä Electronic Artsilla.

    Kun työsi on pelaamista, arkipäivä on hieman tavallista hauskempi. Suhtaudumme kuitenkin vakavasti monenlaisiin asioihin. Electronic Artsilla sitoutumisemme työntekijöidemme kasvuun, kehitykseen ja hyvinvointiin on nostanut yrityskulttuurimme uusiin korkeuksiin. Olemme edelläkävijöitä monimuotoisuudessa, tasa-arvoisessa kohtelussa ja osallistamisessa alallamme, teemme pelaamisesta entistä parempaa ja raivaamme uusia polkuja, jotta entistä useampi pelaaja voi liittyä hauskanpitoon.

    Kulttuurimme on liiketoimintamme kantava voima – se saa meidät erottumaan eduksemme muista sekä teknologian että pelaamisen maailmoissa. Vahvuutemme on työntekijöidemme monimuotoisuudessa, ja uskomme sellaisten pelien ja kokemusten luomiseen, jotka heijastavat maailmamme monimuotoisuutta. Lyhyesti sanottuna olemme aloittamassa uutta pelaamisen aikakautta, jossa osallistaminen ja pelaamisen positiivinen voima ovat etusijalla.

    Olemme parhaimmillamme, kun kuuntelemme, opimme ja kasvamme yhdessä.

    Haluamme olla paras mahdollinen Electronic Arts ja haluamme myös, että työntekijämme tekevät täällä uransa parasta työtä. Siksi olemme luoneet ympäristön, jossa ihmiset voivat todella menestyä – osallistumme, kuuntelemme, vastaamme ja työskentelemme yhdessä tukeaksemme tiimiämme luoden samalla unohtumattomia kokemuksia miljoonille pelaajillemme ympäri maailmaa. Uskomattoman lahjakkaiden ja alan johtavien tiimiemme ansiosta Electronic Arts sai tunnustusta useiden palkintojen muodossa vuonna 2022. Seuraavassa on joitakin suosikkejamme:

     

    Paras työpaikka HLGBTQ-tasa-arvoa edistävälle työlle – Human Rights Campaign

    Maailman ihailluimmat yritykset vuonna 2022 – Fortune

    Amerikan parhaat keskikokoiset työnantajat vuonna 2022 – Forbes

    Maailman parhaat työnantajat vuonna 2022 – Forbes

    Parhaat työpaikat innovoijille – Fast Company

    Parhaiden työpaikkojen palkinnot (Yhdysvallat) [Maxis] – GamesIndustry.biz

    Parhaiden työpaikkojen palkinnot (Yhdysvallat) [Respawn Entertainment] – GamesIndustry.biz

    Parhaiden työpaikkojen palkinnot (Yhdistynyt kuningaskunta) [Criterion] – GamesIndustry.biz

    Parhaiden työpaikkojen palkinnot (Kanada) [Motive] – GamesIndustry.biz

    Parhaiden työpaikkojen palkinnot (Kanada) [Full Circle] – GamesIndustry.biz

    Yhteisöllisen vastuun palkinto (Kanada) [EA Canada – Motive, Full Circle, EA SPORTS] – GamesIndustry.biz

    Sata parasta työpaikkaa Austinissa vuonna 2022 – Built In

    Sertifioitu erinomainen työpaikka [EA Australia] – Great Place to Work

     

    Suuret onnittelut tiimeillemme näistä saavutuksista. Emme voisi olla ylpeämpiä, ja odotamme innolla lisää oppimista, kasvamista ja pelaamista vuonna 2023. Meillä on jo mainio alku:

     

    Parhaat työpaikat vuonna 2023 – Glassdoor

    Amerikan hienoimmat työpaikat vuonna 2023 monimuotoisuuden suhteen – Newsweek

    Maailman ihailluimmat yritykset vuonna 2023 – Fortune 

    Campus Forward -palkinnot vuonna 2023 – RippleMatch

    Vuoden 2023 parhaat työpaikat [EA Austin, EA Los Angeles, EA Seattle] – Built In

     

    Tärkein tavoitteemme on inspiroida koko maailmaa pelaamaan. Jos uskot pelaamisen voimaan, saatat sopia meille mainiosti. Etsimme jatkuvasti innovatiivisia, yhteistyökykyisiä ja monimuotoisia ihmisiä, ja nyt on jännittävä aika liittyä joukkoomme – tutustu avoimiin paikkoihimme!

    Aiheeseen liittyvät uutiset

    Muuta evästeasetuksiasi