Päivitys: 05.12.2019 – v1.20
Simiesi on tullut aika herätä keskipäivän koitteessa

Luennot odottavat simejäsi, jotta he voivat viedä kouluttautumisensa uudelle tasolle Yliopisto-lisäosassa. Simien odotellessa ensimmäistä lukukautta, joka alkaa jo muutaman päivän kuluttua, upota kätesi muuhun luomaamme uuteen sisältöön ja muutoksiin.
Kirjastoon on lisätty uusia tontteja, huoneita ja talouksia, joista saamme kiittää Sims-yhteisön luovuutta ja jakamishalua.
Mitä uutta?
Monikerroksiset pylväät
Nämä pylväät ulottuvat taivaisiin tai ainakin kattoon – tämä on täysin sinusta itsestäsi kiinni. Mene rakennuskuvastoon, sijoita pylväs, tartu sen yläosassa olevaan kahvaan ja vedä ylös tai alas. Joillakin on enimmäispituus, toisilla taas... No, niistä voi tulla tonttisi korkein kohta.
Uudet vaatteet
Olemme lisänneet Juhlatunnelmaa-pakettiin uusia vaatteita lapsille ja taaperoille. Lapsille on tarjolla siminluonnissa uusi poikamainen ja tyttömäinen yläosa sekä talvisaappaat. Taaperoille on tarjolla uusi poikamainen ja tyttömäinen asu sekä kengät. Voit myös vilkaista Tyylit-osiota, jonne SimGuruMorgan on luonut uusia hienoja asukokonaisuuksia!
Musiikki
Hip hop -radioasemaa voivat nyt kuunnella muutkin kuin Kohti kuuluisuutta -lisäosan omistajat! Radioasema on kaikkien saatavilla, mutta Kohti kuuluisuutta -lisäosassa tulleen musiikin kuuntelu vaatii edelleen kyseisen lisäosan.
Olemme lisänneet tässä päivityksessä seuraavat kappaleet:
”BMO”
Esittäjä Ari Lennox
Säveltäjät Courtney Salter, Damon Coleman, Ron Gilmore, Jr., Anthony Parrino ja Galt MacDermot
Julkaisijat Ari Lennox Publishing Designee (BMI), Damon Coleman Publishing Designee, Ron Gilmore Music (BMI), Kobalt Music Services America Elite That’s Me Publishingin puolesta ja Third Side America MacDermot Musicin puolestaSisältää näytteen Galt MacDermotin kappaleesta ”Space”
Äänitykset myöntänyt Dreamville / Interscope Records Universal Music Enterprisesin lisenssillä ja Third Side Music Kilmarnock Recordsin puolesta
”Big Moe”
Esittäjä Beau Young Prince
Säveltäjät Jaimy Lageweg ja Beau Young
Julkaisijat Jailo Music ja Rough Trade Songs
Äänitykset myöntänyt Def Jam Recordings Universal Music Enterprisesin lisenssillä
”Dumbstruck”
Esittäjä Ceraadi
Säveltäjät Emaza Gibson, Saiyr Gibson ja Troy Johnson
Julkaisijat Emaza Gibson Publishing Designee, Saiyr Gibson Publishing Designee ja Sony / ATV Tunes Margetts Road Musicin / Noni Zuri Musicin puolesta
Äänitykset myöntänyt Roc Nation Universal Music Enterprisesin lisenssillä
”Good Life”
Esittäjät RDGLDGRN & Daniela
Säveltäjät David Lichens, Pierre Desrosiers, Andrei Busuioceanu ja Marcus Parham
Julkaisijat Songs of Kobalt Music Publishing Fungai Musicin (BMI) puolesta ja Warner Chappell
Äänitykset myöntänyt RDGLDGRN
”Block List”
Esittäjä Rico Nasty
Säveltäjät Maria Kelly ja Mark Nilan
Julkaisija Kobalt Music Services America Artist Publishing Group Westin (ASCAP) / Artist 101 Publishing Groupin (BMI) puolesta
Äänitykset myöntänyt APG / Atlantic Recording Corp. sopimuksella Warner Music Group Video Game Licensingin kanssa
”Litest”
Säveltäjä ja esittäjä DJDTP
Yleiset korjaukset
- Simit, jotka eivät pidä hedelmäkakusta, eivät enää reagoi kielteisesti kaikkeen muuhunkin ruokaan. Toisaalta simit, jotka pitävät hedelmäkakusta, eivät enää reagoi myönteisesti huonolaatuisiin ruokiin.
- Ota ruokaa ja Anna ruokaa tyydyttävät nyt nälän täysin kaikenikäisillä.
- Pilaantumisen visuaalinen tehoste häviää nyt kahvikupposista ja teepannuista.
- Simit laskevat grillatun ruoan nyt asianmukaisesti pöydälle tavaraluettelon sijaan.
- Juomatarjottimella on nyt tuoreita juomia (Kylpyläpäivä- ja Pihakamaa-pakettien omistajille). Juomatarjottimen Ota juotavaa -toiminto toimii eikä enää aiheuta virheellistä ilmoitusta.
- Maailmojenhallinnan Muut taloudet -kohdassa olevat taloudet eivät enää voi koostua pelkästään lapsesta.
- Joutilaat simit eivät enää juo vettä pakkomielteisesti. Muistetaan nesteyttää vastuullisesti!
- Ihon yksityiskohdat eivät enää katoa, kun simin ominaisuudet valitaan satunnaisesti muissa kuin Kasvot- ja Kaikki-luokissa.
- Pelin ohjaamat simit, jotka eivät ole puutarhureita, eivät enää poista villejä kasveja tonteilta omatoimisesti.
- Harvinaisten ja epätavallisten satokasvien tuotto on nyt suurempi, kun niitä risteytetään.
- Simit eivät enää nouse ruokapöydästä aloitettuaan aterian Kutsu syömään -toimintoa käytettäessä.
- Siminluonnissa valitut tatuoinnit eivät enää vaihda simin vaatteita automaattisesti.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi simit eivät pystyneet pesemään astioita tai käyttämään astianpesukonetta, jos pesualtaan tai astianpesukoneen yläpuolella oli hyllyjä.
- Lapsisimien kulmakarvojen väri ei enää muutu ruskeaksi, kun se on asetettu vaaleaksi. Ellet sitten halua, että se muuttuu.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi aikuiset simit vaihtoivat jatkuvasti asua käydessään suihkussa ja kylvettäessään taaperoa.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi Laske tähän -toiminto ei ollut saatavilla lemmikin tai taaperon ollessa sylissä.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi laskujen maksaminen puhelimella ei toiminut, jos pelaaja lisäsi jonoon jonkin uuden toiminnon ennen maksamisen päättymistä.
- Seinän siirtäminen ei enää poista erillisellä hyllyllä olevia esineitä, kun bb.moveobject-huijaus on käytössä. Tiesitkö, että voit käyttää bb.moveobjects-huijausta ilman, että saavutukset ja trophyt poistetaan käytöstä?
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi taidot huippuunsa kehittäneet taaperot eivät saaneet ikääntyessään Tip top -taaperon piirrettä.
- Vuoteen voi nyt varata vain yhdelle simille. Nyt simit voivat nukkua omassa sängyssään ilman häiriöitä ja huolta siitä, että joku muu käyttäisi heidän sänkyään.
- Taaperopiirteet eivät enää näy ikääntymisen jälkeen.
- Suuret sukujuuret -tavoitteen voi nyt saavuttaa, kun ehdot täyttyvät.
- Kojumyyjät eivät enää käytä simien takkaa kuvitteellisena portaalina mystisiin paikkoihin.
- Tunneveistoksen pikkukuva simien tavaraluettelossa vastaa nyt sen ulkoasua maailmassa.
- Mene naimisiin kumppaninasi -päähänpisto täyttyy nyt, kun sim menee naimisiin. Saavutus!
- Simit palauttavat nyt kirjojaan kirjahyllyyn entistä ahkerammin.
- Keskittyneet simit voivat nyt palata hakkeroimaan työsuoritusta saavutettuaan tason 6.
- Simit, jotka olivat jostain syystä päättäneet pukeutua cosplay-asuun ja teräviin korviin, ovat nyt palanneet tavallisiksi pulliaisiksi.
- Tervetuloa, luonto -portti ei enää kuulosta metalliportilta.
- Laadultaan erinomaisen kalan nappaaminen lasketaan nyt Kalastajaässä-päätavoitteen Saa 6 hyvää saalista -osatavoitteeseen.
- Korotetun lohkon toiseen kerrokseen rakennettavat portaat eivät enää vaadi porrasseinää, jotta simit voivat käyttää niitä.
- Simit löytävät nyt reitin kotiinsa sen jälkeen, kun kotitontilla on käytetty maastonmuokkaustyökaluja.
- Simit eivät enää kerää tavaraa tavaraluetteloonsa ilman pelaajan lupaa.
- Simit ovat nyt omatoimisesti tekemisissä toistensa kanssa, kun yksi heistä istuu ja toinen seisoo.
- Tontin siirtäminen ei enää tuo portaita vahingossa näkyviin, siis ensimmäisen kerroksen yläpuolella olevia portaita.
- Muslimikulttuurin innoittamat vaatekappaleet on päivitetty siten, ettei leikkautuminen simin leuan alapuolella ole näkyvää.
- Esiliinayläosat on päivitetty paremman näköisiksi.
- Simit ovat nyt vähemmän huomaavaisia eivätkä enää onnittele romanttista kumppaniaan tämän löytäessä uuden kullan.
- Keräilykohteiden Lähetä geologiseen neuvostoon -toiminto ei enää edellytä tietokoneen lähettämistä mukana.
- Maahan tehtyjen lasikattojen pitäisi nyt olla kulkukelpoisia (kunhan niihin on lisätty sisäänkäynti).
- Siminluonnin Satunnainen kaksonen -toiminto kopioi nyt pelaajan muokkaamat korvat ja nenän kaksoselle.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi toiminnot saattoivat jäädä jumiin jonoon.
- Normaalilaatuisten jännitysromaanien myymisestä saa nyt rahaa.
- Simit, jotka inhoavat toisiaan eivätkä tunne romanttista vetoa toisiinsa, eivät enää tervehdi toisiaan intohimoisella suudelmalla.
- Leikkautumista taaperosängyssä ja aurinkotuolissa istuvan lapsen noustessa seisomaan on vähennetty.
- Etu- ja piirremielialat pysyvät nyt myös matkustamisen aikana.
- Portaiden tukiseinä täyttyy nyt, kun maata muokataan portaiden alla.
- Simin tavaraluettelo ei enää nollaudu ja hyppää ylös, kun sitä käytetään.
- Johtavat taiteilijat -työkaluvihjeen teksti on vaihdettu oikeaan.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi kaiteet leikkautuivat seiniin.
- Laajennetulla tasanteella olevista kaiteista ei enää puutu tolppia, eikä niissä ole erinäköisiä osia.
- Piirrettyjen kulmakarvojen pikkukuvassa ei enää näy väärää värivaihtoehtoa.
- Musiikin esittäjien nimet eivät enää katkea peliasetusten Musiikki-kohdassa.
- Kaulusfarkkutakki leikkautuu nyt vähemmän eri hiustyyleihin.
- Aitatolpat päivittyvät nyt maastoa muokattaessa.
- Simit voivat nyt tarkistaa taaperon tilanteen uidessaan.
- Suljetun sisäpihan askelmat eivät enää poista osaa portaikosta automaattisesti.
- Pidä vapaapäivä ja Ilmoita olevasi sairaana eivät ole enää käytettävissä, kun sim on jo lomalla.
- U:n muotoisten portaiden muokkaaminen eri kerrokseen johtaa vain muutaman askelman menettämiseen eikä yhtään enempään!
- Teinisimit eivät enää saa aikuisten pelehdintämielialaa.
- Puiston kerhopöydän voi nyt laittaa tavaraluetteloon.
- Rakennustilan kuvaustekstin seinäkorkeuskuvake näyttää nyt oikean seinäkorkeuden.
Duunipäivä
- Leikkauspöydälle lähetetyt potilaat eivät enää poistu paikalta kesken leikkauksen.
- Simeillä ei enää voi olla samanaikaisesti kahta yliluonnollista ominaisuutta. Tämä koskee vampyyreja ja avaruusolioita. Vampyyriavaruusolioista saisi kyllä tehtyä mahtavan B-luokan elokuvan.
- Keittokirjoja ja drinksujensekoittelukirjoja voi nyt kopioida.
- Kirjan kannet eivät enää muutu, kun kirja sijoitetaan myyntikalusteeseen.
Kimppapuuhaa
- Höyrykoneella varustetun uima- tai luonnonaltaan yläpuolella oleviin huoneisiin ei enää keräänny höyryä.
- Kerhopaneelin tekstikenttää on suurennettu, jotta pidempikin teksti näkyy kokonaan.
Kaupunkielämää
- Festivaaleihin osallistuvat pelin ohjaamat simit eivät enää esiinny festivaaliin sopimattomissa asuissa.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi Ulkoilma- ja Kaupunkielämää-paketin omistavat pelaajat eivät nähneet Pyydä katselemaan pilviä -toimintoa San Myshunon asunnoissa.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi kamera ei pystynyt zoomaamaan oikein, kun tontteja tarkasteltiin kellarin tasolta.
- Työtason ja kaappien hintaa on päivitetty yhdenmukaisemmaksi muun rakennuskuvaston kanssa.
- Päivän Mainosta aatetta -tehtävä täyttyy nyt Mainosta politiikkaa -toiminnolla.
Kissat ja koirat
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi kaikki kodittomat koirat olivat isoja. Nyt ne voivat olla kaikenkokoisia.
- Majakan pelehdintäpaikka on taas käytettävissä.
- Simit, joilla on Mainio myyjä -piirre, voivat nyt tehdä lemmikkilääkkeitä.
- Tri P.-A. Rannuksen Kirurgiamaatti 3000:een voi nyt tehdä pikapäivityksen.
- Jakkutakki mukautuu nyt paremmin alaosiin.
- Koirat eivät enää yritä laittaa lelukeppiä pois ja veny kummallisen muotoisiksi, kun eivät pysty tekemään niin.
- Kissojen rotusekoitin siminluonnissa on korjattu.
Vuodenajat
- Karkki vai kepponen -kierroksella olevia lapsia ja teinejä ilmestyy nyt kolkuttelemaan ovelle juhlapyhän aikana.
- Kylmän ja kuuman ilman asuluokat eivät enää suodata tatuointeja, kun niihin siirrytään uudelleen.
- Olemme korjanneet ongelman partiotoiminnan palkintojen antamisessa.
- Palkinnot ilmestyvät nyt simin tavaraluetteloon sen sijaan, että ne vapautuisivat rakennuskuvastossa.
- Nördefestin aikana pitäisi nyt sataa vähemmän, mikä on hyvä uutinen elektroniikan käyttäjille.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi simit pystyivät haravoimaan lehtiä kotitontillaan ollessaan kaukana haravoitavista lehdistä.
- Kalenteriin lisätyt sosiaaliset tapahtumat toimivat ja käynnistyvät nyt oikein.
- Partiolaiset ovat tärkeitä ja tekevät hyvää työtä, mutta he eivät enää kimaltele kuin olisivat diskossa.
Kohti kuuluisuutta
- Simit eivät enää millään uralla saa kehotusta jäädä pois töistä tai lopettaa vuoroaan ajoissa, kun asunnon avaimen saanut sim tulee vierailulle työaikana.
- Fanitapaaminen-tapahtuman Saa simit tanssimaan yhtä aikaa -tavoitteen voi nyt täyttää, kun sim ja toiset simit tanssivat samaan aikaan.
- Kyvyt esiin -tapahtumaa ei enää järjestetä virheellisessä paikassa.
- Osta kirjoja -toiminnon näyttelemisoppaan 3 työkaluvihjeen teksti on päivitetty.
- Kamerakopterilla striimaamisen suihkumoottoritehoste näkyy nyt oikein.
- Videoasemalla luotujen videoiden laatukuvauksen työkaluvihjeen teksti on nyt violettia.
- Soiko simien radio liian kovaa? Radion äänenvoimakkuutta voi nyt säätää Musamestari-musiikkiasemalla tehdyn musiikin kuuntelun jälkeen.
Unelmasaari
- Kutsumattomia simejä ei enää ilmesty kava-kekkereille tontilla, jolla on Yksityisasumus-tonttipiirre.
- Mun kava, mun kemut.
- Rannalla olevan yhteisötontin voi nyt valita simien treffipaikaksi.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi luonnonsuojelu-uralla Sulanilta otetut näytteet hävisivät simin tavaraluettelosta, kun ne oli analysoitu.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi Kuivat suomut -mieliala ei poistunut, kun merenneito korjasi nestetasapainonsa.
- Olemme korjanneet merenneitolapsia koskeneen ongelman, jonka vuoksi he eivät voineet kylpeä kylpyammeessa.
- Yritämme yhä selvittää, miksi heidän piti kylpeä, vaikka he asuvat meressä.
- Perinteinen saronki leikkautuu nyt vähemmän yläosiin.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi ikäännytettyjen teinimerenneitojen pyrstö hävisi siminluonnissa ja uimisen aikana.
- Luonnonsuojelijat voivat yhä saada ylennyksiä urallaan saavutettuaan tason 10.
- Rantatontin jyrääminen Unelmasaari-lisäosassa ei enää poista maastopintoja.
- Suojalasit eivät enää aiheuta järjenvastaista varjoa.
- Tiesitkö, että rikkomaton kookospähkinä säilyy huoneenlämmössä noin neljä kuukautta? En minäkään, ja halusin kertoa tämän teillekin. Oli miten oli, simit voivat nyt säilöä kookospähkinöitä jääkaappiin.
- Ihmissimit eivät enää luule olevansa merenneitoja ja ui niiden lailla uidessaan kierroksia.
- Ylennystehtävä merkitään suoritetuksi, kun simillä on sukellusveitsi.
- Simit voivat nyt vapauttaa kaloja takaisin mereen.
- Vuokratontit on päivitetty siten, etteivät ne ole saatavilla Sulanilla.
- Simit, joilla on Mestarikokki-piirre, eivät enää tee pilaantunutta ruokaa.
- Auringon suutelema -mielialalla on nyt sopiva kuvake.
- Pyöristetyistä lohkoista ei enää puutu tolppia.
- Luonnoksen sijoittaminen tontille, jolla on jalkalamppuja, ei enää sijoita näitä rakenteen alle leijumaan. Painovoima on realistisempaa.
- Tolppaperustusten varjot näkyvät nyt oikein.
- Hakupalkista puuttunut tv-taso tulee nyt näkyviin. Etpä tiennyt, mistä jäit paitsi, kun käytit hakua... tai jos tiesitkin, nyt se on korjattu!
- Jotkin rakennustilan kalusteet, jotka eivät näkyneet kohdistimessa, tulevat nyt näkyviin.
- Tontin maastopinta ei enää näytä palaneelta, kun tolppaperustuksilla oleva talo palaa.
- Merenneitosimit esittävät erityisen joutilaan uima-animaationsa tehdessään merenneitotoimintoja.
- Luurangoksi muuttuneet merenneitosimit voivat nyt kylpeä.
- Aseta lempivesiajokiksi -toiminto asettaa nyt oikean ajokin suosikiksi.
- Saaren tervetuliaiskomitea jatkaa nyt kava-kulhojen pitelyä antaakseen ne talouden jäsenelle eikä aseta niitä maahan, kun sataa.
Ulos syömään
- Joidenkin kokeellisten ruokalajien tekstuureja on korjattu.
- Eikö sinustakin ole ärsyttävää, kun tilaamasi annos ei pöytään tullessaan näytä yhtään siltä, miltä se näytti ruokalistassa? Olkoonkin kokeellista ruokaa. Kokki yrittää nyt kovemmin saada annoksesta kuvan mukaisen valmistaessaan glaseerattuja bamburullia, munahelmitäytteisiä avaruustacoja ja vapaana kasvanutta sixaminmonttuotusta.
- Ravintolakylttien ympärillä ei enää näy outoa rajakehysvarjoa. Se on hyvin pyöristetty.
Vampyyrit
- Vampyyrisimit eivät enää saa nuhteita, jos he juovat hurmetta simeistä saatuaan siihen luvan.
- Siminluonnin Kasvot-osiosta ei enää puutu vaihtoehtoja vampyyrisimeillä Muokkaa simiä -toimintoa käytettäessä.
- Vampyyrit ovat nyt sopeutuneet talviaikaan ja ovat hereillä, kun simisi kutsuu heidät hengailemaan.
Vanhemmuus
- Aikuiset simit eivät enää katso lastenkanavaa yhtä usein, jos lähistöllä ei ole taaperoita, lapsia tai teinejä. Niin he ainakin väittävät.
Noituuksia
- Verenperintö-piirteen omaavien loitsijoiden taso ei enää nollaudu heidän saavuttaessaan virtuoositason.
- Taikajuomia voi nyt myydä rahasta. Tuottoja!
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi Vakaiden tunteiden taikajuoma poisti simeiltä vahingossa joitakin mielialoja.
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi Lumoavalla laatalla oli kahdentuneet värivaihtoehtoruudut rakennuskuvastossa.
- Kokkaaminen ja taikajuomien tekeminen noidankattilalla ei enää muuta sen myyntihintaa rakennustilassa.
- Simit suorittavat nyt juomisanimaation juodessaan kirouksenpoistojuoman.
- Kaukosiirtymisanimaatio ei enää katkea.
- Apuolennot eivät enää hyppää paikasta toiseen seuratessaan simiään pois vedestä.
- Kaksi kaulakorua on päivitetty toimimaan paremmin muiden siminluontikohteiden kanssa.
- Housujen tekstuuri ei enää näy bootsien yläosan päällä.
- Olkavarsirengas näkyy nyt oikein siminluonnin pikkukuvassa.
Kuumaa keittiökamaa
- Poistimme jäätelöltä Ota tähteitä -toiminnon, koska se oli alun perin vahinko. Sitä paitsi kuka muka jättää jäätelöstä tähteitä?
Kammokamaa
- Kummitusjuhlat lasketaan nyt mukaan Bilehile-tavoitteeseen.
Moschino Stuff
- Olemme korjanneet ongelman, jonka vuoksi peli saattoi jäädä jumiin valokuvaustilassa. Kuvausmalli taisi ottaa pyyntömme pysyä paikallaan hieman liian kirjaimellisesti.
- Ota valokuva simistä -toiminnon siminvalitsimessa ei enää näy simejä, joita simisi ei ole tavannut.
